|
Lisätietoja Oulu Pop History-bändeistä:
Vuosien saatossa kokoonpano edelleen laajeni, mukaan astuivat Tero Hietala koskettimiin, Tuomas Erkkilä perkussioihin ja Aki Louhela solistiksi. Tällä big band -versiolla Savusauna keikkaili vielä muutaman vuoden kaupungin ravintoloissa. Bändin toiminta hiljeni v. 1995 Eskon lähtiessä Amerikan kultamaille, samoihin aikoihin myös Aki muutti Helsingin suunnalle.
Rivejä on kasailtu sittemmin muutaman vuoden ajan, ja nykyään bändi toimii nimellä Little Fiat.
BIG JIM'S BEER BELLY 1986-95
*Kari Pyykkö* laulu
*Janne Tienari* kitara
*Lauri Miettinen* kitara
*Aki Louhela* kitara
*Pekka Ukonmaanaho* basso
*Jukka Kurttila* rummut
| |
Big Jim's Beer Belly (BJBB) on oululainen southern-rockia soittava yhtye. Alkuperäisessä kokoonpanossa vuonna 1986 olivat mukana Kari, Janne, Lauri, Aki, Pekka ja Jukka. Jukka ja Aki erosivat yhtyeestä muiden kiireiden vuoksi vuonna 1993, jolloin heidän tilalleen astuivat Janne Holma ja Juha Ruonala. BJBB kierteli ympäri Suomea ahkerasti, keikkoja bändi ehti tehdä toista sataa.
Eräs mieleenpainuvimmista oli esiintyminen legendaarisen Doc Hollidayn lämmittelybändinä Tampereella. Soitto kulki -ja retki oli muutenkin täynnä pohjoisen pojille tyypillistä sähläystä. Bändin bussikuski ei tämän jälkeen enää lähtenyt kiertueille mukaan.
-BJBB:n musiikille oli ominaista kolmen kitaran aikaansaama raskas soundi. Toimittaja Arto Kiuru kirjoitti 1.4.1990 sanomalehti Kalevassa: "Big Jim's Beer Belly tuo eteemme raskaan rockin toisen olomuodon, solisti näyttää rotevassa olemuksessaan ja punamustassa flanellipaidassaan lähinnä hevi- ja rock-kliseiden antiteesiltä. Siitä puuttuu kaikki se tekotarkka rakentelu, joka on monille aloitteleville bändeille tyypillistä ja jossain määrin tarpeellistakin"…."BJBB:ssä viehättää sen rujo aitous ja vakuuttava teeskentelemättömyys"…"yhtyeen meikkaamaton yhteissoitto rakentelee yksinkertaiset kuvionsa kolmin kitaroin, vahvasti ja tinkimättömästi. Yleisökin näyttää aistivan hyvän meiningin, blues on se maaperä, josta BJBB sävynsä kaivaa."
|