Lisätietoja Oulu Pop History-bändeistä:

ANJA 1985-90
*Asko Karhunen* basso ja taustalaulu
*"Nassikka" Risto Mäkinen* rummut
*Jari Pietilä* kitara
*Antti Sutela* kitara ja laulu

ANJA sai alkunsa vuonna 1985 Limingan Alatemmeksellä, kun ylimääräistä energiaansa southern boogie -tyyppisen musiikin veivaamiseen kuluttaneet parikymppiset ystävykset Antti, Asko ja Jari valitsivat paikkakunnan laajasta tarjonnasta rumpalikseen vastikään Tampereelta muuttaneen, vanhaan jatsiin päin kallellaan olevan Nassikan (lähes virallinen nimi).

Soittokunta opetteli pikaisesti muutaman etäisesti jatsahtavan soinnun kitaroilla ja tyylinmukaiset bassoäänet niitä toisiinsa liittämään. ANJA -nimi löytyi jäsenten etunimien alkukirjaimista samaan tapaan kuin ABBA (mikä sekin on aika outo nimi).


Anja - OPH2009

Ensimmäisen demonsa kokoonpano teki jo samana vuonna 1985 HagaWaga -studiolla Tumppi Niemelän istuessa nappuloiden ääressä. Vuosina 1988-89 seurasi vielä pari muutakin ANJA -demoa, joista jälkimmäinen SoundMix-studiolla edesmenneen Niksu Nikulan hoivissa.

Levy-yhtiöitä ei saatu noilla tuotoksilla kuitenkaan vakuuttuneeksi, päällimmäisenä esteenä palautekirjeitten mukaan englannin käyttäminen laulukielenä. Muitakin puutteita kaupallisen hyödyntämisen kannalta varmaan oli.

ANJA keikkaili suhteellisen aktiivisesti, lähinnä Oulussa. Eräs tärkeimmistä keikoista oli keväällä 1988, ensiesiintyminen Oulussa ELMUn bändikatselmuksessa, mikä toi ryhmää hieman tietoisuuteen. Muitakin esiintymisiä oli joitakin kymmeniä; Cafe Adam, Rauhala, Jousimies, EloJazz, Tornio, Rovaniemi, Valtimo, Ämmänsaari…

Bändi hajosi vuonna 1990 Askon muutettua toisaalle, ja muiden bändikiinnitysten astuttua kuvaan. Antti ja Jari perustivat Limingan Tulli-yhtyeen.

ANJA -soittajien myöhempiä kokoonpanoja:
Antti Sutela
: Bye-Bye Brothers, Limingan Tulli, Caribbean Slipover, Blaster Master.
Jari Pietilä: Milla Magia, Undertakers, Limingan Tulli, Flo Leatherjacket, Far Arden.
Asko Karhunen: Hannu Jääskelä & Viidakkopartio, Far Arden.

Edellinen sivu 
Paluu bändit sivulle
Seuraava sivu