Oulun Judokerho ry - toimintakertomus 2007
Esipuhe
Oulun Judokerhon 41. toimintavuosi
sujui totuttujen rutiinien mukaisesti. Päättyneenä vuonna ei ollut isoja
tapahtumia – Haru-shiaikin oteltiin kotisalissa Hiukkavaarassa. Kurssitoiminta
sujui ilman huolia ja siitä suuri kiitos kaikille vetäjille, jotka tekivät
pyyteettömästi oman työnsä antaumuksella ja suurella sydämellä.
Kesän jälkeen osa harjoitusten vetäjistä lopetti ja osa siirtyi muille
paikkakunnille. Suuri menetys seuralle, mutta vastaavasti suuri voitto
Koyamalle oli Elisabeth ja Samuel Salmelan siirtyminen Rovaniemelle. Uusien
vetäjien värvääminen onnistui mainiosti, kun nuoret Lotta Savola, Silja Kujala
ja Sara Ansamaa ottivat rohkeasti haasteen vastaan ja ryhtyivät alempivöisten
ohjaajiksi.
Kilpailutoiminnassa OJK sai
mestaruuksia nuorten puolella, kun Hiski Kaikkonen ja Ville Kiljander voittivat
Pieksämäellä SM-kultaa. Mainittakoon, että Antti Virta edusti Suomea alle
23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Salzburgissa sekä sotilaiden MM-kilpailuissa. Ville
Kiljander edusti kesällä Suomea alle 17-vuotiaiden EM-kisoissa sekä European Youth Olympic Festivalissa.
Johtokunta
esittää kaikille toimintaan osallistuneille nöyrimmät kiitokset merkittävästä
panoksesta oululaisen judon hyväksi.
Johtokunta ja toimihenkilöt
Johtokunnan kokoonpano oli seuraava:
- puheenjohtaja Matti Tieksola
- varapuheenjohtaja ja taloudenhoitaja Heikki Viitasalo
- valmennuspäällikkö Pauli Ängeslevä
- nuorisopäällikkö Riitta Vesikukka
- jäsen Pentti Tervo
- jäsen Hannu Kaikkonen
- jäsen Raimo Rautiola
Sihteerinä toimi Hannu Hyytinen, passisihteerinä Jorma Pääkkönen ja toiminnanjohtajana
Mikko Pohjonen. Kari Koskinen valittiin Nuori Suomi –vastaavaksi.
Seuran www-sivuja ylläpiti Hannu Hyytinen. Seuran edustajat Budo ry:n hallituksessa
olivat Matti Tieksola ja Pauli Ängeslevä. Matti Tieksola ja Heikki Viitasalo
olivat seuran edustajia SJuL:n, PoPLi:n ja Snk:n kokouksissa. Tilintarkastajina toimivat Jussi Paavola
ja Voitto Lausmaa, varalla Elisabeth ja Samuel Salmela. Sääntömääräinen
kevätkokous pidettiin 25.4. ja syyskokous 28.11. Johtokunta kokoontui 12
kertaa.
Jäsenistö ja graduoinnit
Alle 18-vuotiaita jäsenmaksun maksaneita oli 96 ja aikuisia 47.
Kokonaisjäsenmäärä oli 143. Muksujudo, Samurai-ryhmä sekä peruskurssit
huomioituna harrastajia oli vuoden lopussa yhteensä 231.
Uusia vyöarvoja suoritettiin seuraavasti:
- 5.k 38 kpl - 2 k 3 kpl
- 4.k 40 kpl - 1.k 0
kpl
- 3.k 15 kpl - mustat
1 kpl, Jaana Ronkainen 4.dan
Graduointioikeus vuonna 2007 oli seuraavilla: Matti Tieksola, Pauli Ängeslevä,
Timo Halonen, Pekka Harju, Pentti Tervo, Jussi Paavola, Raimo Rautiola ja Kari
Koskinen.
Harjoitusvuorot
Harjoituskäyntien kokonaismäärä seuran
harjoituksissa oli alle 18-vuotiailla n. 5000 ja yli 18-vuotiailla n. 3000.
Kevään harjoitusvuorot:
- muksujudo ti 18.30-19.30 (Elisabeth Salmela ja Suvi
Pohjonen)
- Samurai-ryhmä pe 17.00-18.00 (Matti Tieksola, Mikko Pohjonen ja Riitta
Vesikukka)
- alempivöiset junnut ma ja ke 17.00-18.30 (Tuomo Ponto, Tuomo Körkkö ja Mikko
Pohjonen)
- ylempivöiset junnut ti ja to 17.00-18.30 (Matti Tieksola, Pentti Tervo, Virve Leinonen, Juho Auer ja Mikko
Koskela)
- kilparyhmä ma 18.30-20.00 (Pauli Ängeslevä)
- vapaat randoritreenit to 18.30-20.00 (Jaana Ronkainen ja Pauli Ängeslevä)
- nuorten (alle 13-v.) peruskurssi ke 18.30-20.00
(Mikko Pohjonen ja Samuel Salmela) pe 18.00-19.30 (Riitta Vesikukka ja Kari
Koskinen)
- aikuisten (yli 13-v.) peruskurssi ma 20.00-21.30, ke
18.30-20.00 (Raimo Rautiola
ja Jorma Pääkkönen)
- kuntojudo ti 19.30-21.00 ja to 20.00-21.30 (Timo Halonen ja Voitto Lausmaa)
- Tervaväylän koulun Merikartanon yksikön judoryhmä
ke 15.00 (Jaana Ronkainen ja Kari Koskinen)
Syksyn harjoitusvuorot:
- muksujudo ti 18.30-19.30 (Suvi Pohjonen ja Viivi
Eksymä)
- Samurai-ryhmä pe 17.00-18.00 (Matti Tieksola ja Mika Kiiskinen)
- nuorten (alle 13-v.) peruskurssi ti 17.00-18.30
(Matti Tieksola ja Pekka Lankinen) to 17.00-18.30 (Pentti Tervo ja Pekka
Lankinen)
- alempivöiset junnut ke 18.30-20.00 (Lotta Savola, Sara Ansamaa ja Silja
Kujala), pe 18.00-19.30 (Matti Tieksola)
- ylempivöiset junnut ma 17.00-18.30 (Hannu Kaikkonen), ke 17.00-18.30 (Kari
Koskinen)
- aikuisten (yli 13-v.) peruskurssi ma 20.00-21.30
(Raimo Rautiola ja Jorma Pääkkönen), to 20.00-21.30 (Jorma Pääkkönen)
- kilpajudo ma 18.30-20.00 (Pauli Ängeslevä, Jaana Ronkainen, Mika Haapalainen
ja Ilpo Karjalainen)
- kunto/kilpajudo ti 19.30-21.00 (Pauli Ängeslevä, Jaana Ronkainen, Mika
Haapalainen ja Ilpo Karjalainen), to 18.30-20.00 (Mikko Pohjonen ja Raimo Rautiola)
- kuntojudo ke 20.00-21.30 ja to 20.00-21.30 (Timo Halonen, Voitto Lausmaa ja
Pekka Harju)
- aikuisten harjoitukset la 13.00 (Jorma Pääkkönen)
- Tervaväylän koulun Merikartanon yksikön judoryhmä ke
15.00 (Jaana Ronkainen ja Kari Koskinen)
Kesän harjoitusvuorot:
Harjoituksiin olivat kaikki tervetulleita. Kesän harjoitusvuorot olivat
voimassa viikon 35 loppuun saakka.
- ma 18.00-19.30 (Jaana Ronkainen)
- to 18.00-19.30 (Jorma Pääkkönen)
Kilpailutoiminta
Perinteinen Haru-shiai
järjestettiin 5.5. Kilpailut käytiin vuonna 2007 omassa salissa. Aikuiset ja A-nuoret oli
turvallisuussyistä rajattu pois kilpailuista, koska ottelualue on OJK:n salilla
hieman tavallista pienempi. Osallistujia
oli yhteensä 31.
Kuukausikilpailuja
järjestettiin edelleen junnuille Hiukkavaaran dojolla
keväällä ja syksyllä. Tarkoituksena oli tuoda tutuksi kilpailuihin liittyviä
rutiineja, joita myös seuran tuoreiden tuomareiden oli hyvä harjoitella. Kilpailuihin
osallistumisesta judoka sai keväällä yhden kisapisteen. Jokaisesta voitosta
tuli vielä kaksi lisäpistettä. Kevään
kuukausikilpailujen neljä parasta olivat Jere Anttila, Jussi
Ryynänen, Juho Mustonen ja Joonas Tapio. Yhteispisteisiin laskettiin myös
syksyn 2006 kuukausikilpailujen tulokset.
Syksyllä 2007
luovuttiin yhteispisteiden laskemisesta eikä kisoja järjestetty enää joka
kuukausi.
Seuran edustusvalmennettavia
olivat Hiski Kaikkonen, Ville Kiljander, Antti Virta
ja Virve Leinonen. Pohjoisesta Tuulee –valmennusryhmään
liittyivät vuonna 2007 OJK:sta Hiski Kaikkonen, Ville Kiljander, Saku
Ronkainen, Lotta Savola, Heikki Koskela ja Elias Körkkö.
Kilpailutuloksia vuodelta 2007:
Sakuran kansalliset kisat 20.1. Kuopio
DP –
CP –
BP –
Pultti-kuppi 1 3.2. Raahe
P –
P –
P –
P –
P –
P –
Samurai-cup I 10.2. Savonlinna
BP –
Pultti-kuppi 2 10.3.2007
Raahe
P –
P –
P –
P –
P –
P –
P +
Limfjords Cup 6.4. Tanska
P –
Samurai-cup II 14.4. Hämeenlinna
BP –
PM-kisat 21.-22.4 Ladskrona, Ruotsi
M
–
M20 –
Vihanti-shiai 28.4. Vihanti
CDEP
–
CDEP –
CDEP –
Haru-shiai 5.5. Oulu
DP –
DP –
CP –
CP –
CP –
CBTP –
DCTP –
Yawara-shiai 15.9. Joensuu
M –
M –
CP
–
CP –
DP –
Nuorten Swedish Open 22.9. Tukholma
P –
M –
Eden-shiai 5.10. Tampere
DP –
Kita-shiai 20.10. Skellefteå
P15 –
P15 –
Nuorten SM-kisat 27.-28.10. Pieksämäki
BP –
AP
–
AP –
Leirit
Judoliiton leiritoimintaan ovat osallistuneet
aktiivisesti nuoret ja aikuiset kilpailijat sekä vyöarvonsa korottamiseen
tähtäävät judokat.
Tuomaritoiminta
Tuomarioikeus OJK:n jäsenistä
oli seuraavilla: Matti Tieksola kv.B, Pauli Ängeslevä
A, Tuomo Ponto C, Kari Koskinen C, Raimo Rautiola C ja Eero Tuomaala C.
Tieksola tuomitsi keväällä Prahan ja Budapestin maailman cupeissa sekä IBSA:n EM-kilpailuissa Bakussa. Syksyllä hän tuomitsi alle
23-vuotiaiden EM-kisoissa Salzburgissa.
Talous
Tilinpäätös on erillisenä selvityksenä.
Tiedotustoiminta
Jäsenille tilattiin Suomen Judoliiton julkaisema Ippon-lehti,
joka ilmestyi vuonna 2007 kolme kertaa. Vuoden neljäs numero oli jo uudistunut
Judolehti. Seuran ilmoitustaululla ja WWW-sivuilla ilmoitettiin ajankohtaisista
asioista. Peruskursseja sekä muksujudoa varten tehtiin keväälle ja syksylle
erillinen kurssilaisille jaettu tiedote. Seuran peruskurssioppaasta otettiin
lisäpainoksia tarpeen mukaan. Ilmoituslehtenä (kurssien mainokset ja
Haru-Shiai) olivat Kaleva ja Oulu-lehti.
Muistamiset
Vuonna 2007 Oulun Judokerho on muistanut 60
vuotta täyttänyttä puheenjohtajaansa Matti Tieksolaa,
jonka juhlatreenit pidettiin salilla keväällä. Syksyllä OJK:n dojolla pidettiin 150-vuotistreenit, joiden yhteydessä
seura muisti aktiivisia 50 vuotta täyttäviä jäseniään Mikko Pohjosta, Pekka
Harjua ja Jorma Pääkköstä.
Muuta
Yhteistyössä ODL:n Liikuntaklinikan kanssa Oulun
Judokerho on järjestänyt kaatumiskoulutusta naisille. Syksyllä koulutuksen
nimenä on ollut Jokanaisen itsepuolustustekniikat ja
turvallinen kaatuminen –kurssi. Koulutus on saanut valtakunnallista huomiota
eri tiedotusvälineissä.