Jussi Ryynänen kiri kuukausikisavoittajaksi
TuloksetGalleria
Viiden kuukauden kilpailusarja huipentui kotisalilla viime lauantaina Jussi Ryynäsen ja Heikki Koskelan tiukkaan vääntöön kokonaiskilpailun voitosta. Ennen viimeistä kisaa Heikki johti kolmella pisteellä Jussia ja kolmantena olivat Hanna Pietilä ja Joona Määttä.
Osanottajia kävi punnituksessa kaikkiaan kuusitoista ja tällä kertaa keveimpään luokkaan alle 28-kiloisiin otti osaa viisi judokaa. Joona-Antti Mustonen oli Haru-shiain tapaan ykkönen. Mutta hienosti ottelivat kaikki muutkin - pikkuveli Juhon ja Teemu Björkin viedessä muut mitalisijat. Taistelutahto oli jokaisella esimerkillistä ja näistä nuorista kuullaan jatkossa paljonkin. Huhtikuussa voittanut Saku Ronkainen taisteli leijonan lailla, mutta joutui tyytymään tällä kertaa neljänteen tilaan.
36-kiloisissa oli peräti kuusi osanottajaa, jotka ottelivat tuplapoolin mukaisesti. Toisin sanoen kolme osanottajaa kahdessa poolissa kaikki-kaikkia-vastaan-periaatteella kahden parhaan selvitessä semifinaaleihin. Jussi Ryynänen otteli vahvasti ja sai Hanna Pietilästä omalla uhrautumiskiepillään waza-arin. Toisessa poolissa Joonas Tapio piti pintansa selviten poolinsa ykkösenä semifinaaliin Hannaa vastaan. Hannan ja Joonaksen matsi oli äärimmäisenä jännittävä eikä pelkästään ottelijoiden kannalta, vaan myös yleisön ja jopa tuomareiden kannalta. Hanna sai yhden suorituksen ja meni finaaliin kohdatakseen uudelleen Jussin.
Kuukausikisojen viimeisessä ottelussa oli panosta, sillä vain voitolla Jussi kiilaisi kokonaiskisan ykköseksi. Jussin tappio Hannalle tietäisi Heikki Koskelalle voittoa.
Yleisöön menevän ottelun voitti jälleen Jussi, mutta Hanna antoi mahtavan vastuksen eikä enää kaatunut Jussin sutemi-tekniikkaan. Mutta yhden suorituksen Jussi sai ja tuuletti voittonsa kunniaksi isojen mestarien tapaan.
Toiseksi raskaimmassa luokassa oli myös hienoja otteluja. Eka kertaa otteleva Jaakko Kennilä oppi matsien aikana harai-goshin hienouksia ja otti luokkavoiton. Heikki Koskela hävisi yllättäen hienosti otelleelle Elias Körkölle, mutta voitti puolestaan Jaakon yukolla. Näin voitot menivät ristiin ja sarjavoitto napsahti Jaakolle suorituspisteiden perusteella ja Heikki otti samoin perustein kakkostilan.
Heikin yksi tappio tuli toisaalta hänelle kalliiksi, mutta toisaalta Heikki osoitti loistavaa judohenkeä lähtiessään raskaampien kanssa samaan painoluokkaan. Painossa hän antoi tasoitusta muille jopa reilut kymmenen kiloa eikä purnannut asiaa yhtään.
Raskaimmassa luokassa yhtä hienoa judohenkeä osoitti Juho Perälä suostuessaan kamppailemaan kylläkin noin samanpainoisen, mutta viisi vuotta vanhemman ja puoli metriä pitemmän Tuomas Keisun kanssa. Tuomas palkittiin Haru-shiaissa taistelijan maljalla huolimatta neljästä tappiosta ja nyt hän sai elämänsä ensimmäisen voiton komealla uchi-matalla.
OJK halusi palkita Jonna Luopajärven uusilla zoreilla ja perusteluina sihteeri Hannu Hyytinen mainitsi Jonnan erinomaisen judohengen kaikissa viidessä osakilpailussa, joihin hän on ottanut osaa. Jonna on myös kannustanut aina kaikkia muita ottelijoita positiivisessa mielessä ja ollut kaikin puolin esimerkillinen judoka.
Jännittävien vaiheiden ja Hannun reaaliaikaisen pistelaskuseurannan jälkeen voitiin todeta Jussin pistemääräksi 28 ja Heikin 27. Hanna selvisi kolmanneksi 20 pistellään.
OJK:n alkuvuoden päätös käynnistää kuukausikisasarja on ollut täysosuma. Nuoria on käynyt kisaamassa yli neljäkymmentä ja usea otti osaa jokaiseen. Näissä viidessä kisassa on saatu kokemusta ja ilman sitä ei isommilla tatameilla tule menestystä. Vanhempien osuus on ollut merkittävä. He ovat jaksaneet kuskata nuoriaan salille ja takaisin. Luonnollisesti omien lasten otteiden seuranta on ollut mieluisaa, mutta monet vanhemmat ovat itsekin jääneet "koukkuun" judoon. Mainittakoon vaikka Tuula Pörhö ja koko Björkin perhe - omat vyökokeet odottavat jo ensi viikolla! Heistä on myös valtava apu kahden viikon kuluttua järjestettävien kirkkopäivien valvontatehtävissä.
Mutta nyt pidetään kilpailemisessa kesän mittainen tauko. Syksyllä jatketaan kuukausikisojen merkeissä. Kiitos kaikille mukana olleille!
teksti ja kuvat, Matti Tieksola
puheenjohtaja