Alle 20-vuotiaiden EM-kisojen ensimmäisen kisapäivän aattotunnelmia

Zagreb Matti Tieksola

Varhaiskoneella Oulusta Vantaan kentälle, josta tunnin odottelun jälkeen kohti Frankfurtia ja pikatahtiin uudelle portille ja Lufthansan siivillä kohti Kroatiaa, oli torstain ohjelma päällisin puolin. Muu Suomen joukkue saapui eri reittejä tunteroisen ennen perille sateiseen Zagrebiin.

Aivan nappiin eivät järjestäjillä torstain hommat sujuneet. Kuljetus on ensimmäinen asia, joka jää mieleen joko hyvässä tai pahassa. Kuljetukset valitettavasti tökkivät vielä illan suussakin. Tuomaripalaverin jälkeen ei ollut kyytiä suomalaisten ja monen muun maan edustajien käyttämään hotelliin niinpä kollegojen kanssa löimme paikalliset valuutat yhteen ja ajoimme taksilla.

Tuomareita täällä on peräti 56 ja vain kolmelle matolle. Se tarkoittaa sitä että päätuomarina saa tehdä töitä korkeintaan pari kertaa painoluokkaa kohti - jos sitäkään. Alle 73-kiloisissa on 34 osanottajaa - OJK:n Antti Virta yhtenä heistä - ja matseja siinä tulee olemaan melko tarkalleen 42 kaikki mitaliottelutkin huomioiden. Arvonnan tulokset eivät ole minulla vielä käytössä, joten tulevan vastuksen raportoin huomenna perjantaina.

Antti ja muu Suomen joukkue joutui istumaan hotellin aulassa viitisen tuntia ennen kuin he saivat huoneet käyttöönsä. En tässä yhteydessä ala spekuloimaan syillä, mistä viive johtui. Tarpeettoman pitkä aika se kuitenkin kilpailijoille oli.

Tuomaripalaverista vielä muutama sana. Paikalla olivat EJU:n tuomarikomission jäsenet Jan Snejders, Metin Öskan, Bernd Achilles, Marion Hefka, Alain Nalis ja Vasili Smolin. Nimenhuudon jälkeen Snejders kertoi Kairon MM-kisojen tunnelmista ja siitä miten hienosti Eurooppa pärjäsi. Eikä hän unohtanut kehua eurooppalaisia tuomareitakaan. "Eurooppa sai enemmän mitaleja kuin muut maanosat yhteensä", hän hehkutti.

Kairossa päätettiin myös kansainvälisen tuomaroinnin ikärajan korotuksesta. Kun se ennen oli 60 vuotta niin se jatkossa tulee olemaan 65 vuotta. Ja minä kun olin ajatellut jäädä eläkkeelle parin vuoden jälkeen, mutta töitä pukkaa vielä pitkään. Suomen tuomarikomissio ei ole vielä tehnyt päätöstä, saako kotimaassa yli 60-vuotias tuomita.

Sääntöasioista sen verran että sukeltamisesta saatu hansoku-make ei estä ottelemasta keräilyissä ja tämä on voimassa heti. Sen sijaan vastustajaa vahingoittavasta tai hänelle vaarallisesta liikkeestä saatu hansoku-make lopettaa matsit siltä päivää.

Koska täällä ovat alle 20-vuotiaat korostettiin kasvatuksen merkitystä. Niin ottelun alussa kuin lopussakin kilpailijoiden on kumarrettava huolella ja tyylillä. Uusi käsimerkki hyväksyttiin Kairossa ja sitä käytetään myös täällä. Ottelijat, jotka eivät ota otetta, vaan läpsyttelevät toisiaan käsille, rangaistaan shidolla ja tuomari tämän merkiksi leipoo käsillään ilmassa ja edessään. Snejders painotti lopuksi kielitaidon merkitystä. Koska englanti ja ranska ovat viralliset ja käytettävät kielet, tulee jokaisen opetella jompikumpi - mieluummin englanti.

Huomenna perjantaina otellaan nuorten miesten 60- ja 66-kiloiset sekä nuorten naisten 48-, 52- ja 57-kiloisten matsit. Palataan asiaan huomenna oletuksella että yhteydet toimivat.

terveisin
Matti