Antti Virta piipahti kotidojolla

Kuvia

Oulun ja samalla koko Pohjois-Suomen tähän hetken ykkösjudoka Antti Virta kävi parin päivän vierailulla Oulussa. Lahden urheilujoukoissa vielä kesään asti palveleva upseerioppilas veti parin tunnin judoharjoitukset yhteistyökumppaneilleen Hiukkavaaran judosalilla.

"Minulla olisi ollut muutenkin mahdollisuus tulla Ouluun vanhempia tervehtimään, mutta nyt oli lisäksi sovittu nokialaisille judoharjoitus", Virta kertoi Oulun matkansa syistä.

Antti Virran isä Pasi Virta on tunnettu oululainen everstiluutnantti ja onpa Anttikin miettinyt sotilasuraa isänsä jälkiä seuraten. Uravalinta on viime vuoden ylioppilaalla edessä aivan pian.

"Kotiudun kesän alussa ja jos jotain urheiluvakanssia minulle tarjottaisiin, niin saatan jopa kiinnostua siitä. Mutta kuitenkin kesän alussa tärkein tavoite on Japanin matka", Virta jatkaa.

Maamme suurimpiin judolahjakkuuksiin lukeutuva oululainen matkaa Japaniin viiden viikon harjoitusmatkalle. Mies on menossa yksin suureen maailmaan. Eikö pelota?

"Ei pelota olenhan saanut judon ansiosta matkustaa paljon maailmalla. Lentokentät ovat tulleet tutuiksi ja laukun pakkaaminenkin sujuu rutiinilla. On myös mahdollista että Rintamäen Antti lähtee kaveriksi."

Virta vaihtoi viime vuonna yhtä painoluokkaa ylemmäksi eli 81-kiloisiin. SM-kisoissa Rovaniemellä eivät palikat loksahtaneet kohdalleen, mutta maaliskuun lopun SM-kisoissa on lupa odottaa vaikka mitä. Tähän hetken ykkönen on Tikkurilan Mika Toroi, jolla ei ole tämän vuoden maailman cupeista kahta yksittäistä voittoa enempää tilillään.

"Minä lähden maaliskuun alussa Prahan maailman cupiin hakemaan menestystä ja paikkaa huhtikuun EM-kisoihin. Toroin kohtaan Porin SM-kisoissa. Lissabonin EM-kisoihin valitaan se, jolla on parhaimmat kansainväliset näytöt."

Antti Virta ei aseta itselleen tavoitteeksi vielä Pekingin kisoja. Katseet ovat suunnattu kauemmaksi. "Ne tulevat minulle liian pian", hän itse tunnustaa suoraan. Lontoo ja vuosi 2012 on raaputettu Virran kalenteriin ja mahdollisuuksiin uskoo myös tukijoukot.

"Sitten neljän vuoden kuluttua on kiva todeta, että mekin olemme olleet tukemassa Antin pääsyä Lontoon olympiakisoihin. Sinne on kuitenkin vielä neljä vuotta aikaa ja työtä täytyy tehdä valtavasti. Me luotamme siihen että Antti jaksaa harjoitella", tiimijohtaja Jouko Kyllönen lausui painokkaasti.

Kyllönen tiimeineen tuskaili Virran opeissa vajaa pari tuntia hikikarpalot otsaa koristaen. Tiimin asenne ensikertalaisina judon opiskelijoina oli erinomainen, sillä jokainen otti ohjeet tosissaan. Heitotkin onnistuivat mestarin opetuksessa upeasti.

Virran linja Lahden RUK:ssa on tiedustelulinja. Mies aikoo hyödyntää tiedustelua tatameillakin. "Slovenian Alian Sedej on tällä hetkellä hirmuisessa iskussa. Häntä täytyy hieman vakoilla tulevissa tapaamisissa. Sedej on vielä nuori ja hän tulee olemaan pitkään mukana, jos pysyy terveenä."

Matti Tieksola