Jaana Sundberg otti omansa SM-tatamilla
Antti Virralle pronssia

Kuvia

Pohjois-Suomen saaliiksi judon Suomen mestaruuskilpailujen ensimmäisenä päivänä tuli yksi kulta ja yksi pronssi. Mestaruuteen kamppaili Judo Club Raahen Jaana Sundberg, joka 52-kiloisissa uusi viimevuotisen mestaruutensa Joensuusta. Sundberg ei saanut vastusta juuri ollenkaan päättäen kaikki ottelunsa ennen täyttä aikaa.

Oulun Judokerhon Antti Virta puolestaan nousi yhtä luokkaa ylemmäksi kuin vuosi sitten voittaessaan mestaruuden 73-kiloisissa. 81-kiloisissa kyyti oli kuitenkin kovaa ja oululaisen oli tyytyminen tällä kertaa pronssiin.

Sundberg vahva

Raahen Sundberg oli jo alkuotteluissaan tyly. Maskun Nita Marku ja Joensuun lupaaava Pinja Hautanen hävisivät täysin pistein Sundbergille.

"Pinja on ihan hyvä tyttö. Lisää kovaa treeniä niin hänestä tulee vielä kova", Sundberg kommentoi joensuulaista yllättäjää. Hautanen raivasi tiensä finaaliin passittamalla Tapanilan Tiia Suo-Yrjön ulos loppuottelusta.

Sundberg kumarsi voiton toisessa semifinaalissa ja sai loppuotteluun uudelleen vastaansa nuoren Hautasen. 16-vuotias joensuulainen jäi Sundbergin sidontaan ajassa 2.02.

"Tämä oli kuudes mestaruuteni. Eivät ne kaikki ole tulleet peräjälkeen, mutta kivalta tuntuvat kaikki. Kevään tärkein kilpailu on kahden viikon kuluttua, kun Belgradissa ratkotaan Euroopan mestaruuksia. En ole vielä päässyt mitaleille, mutta se on nyt tavoitteeni. Valitettavasti Suomessa ei ole 52-kiloisissa kovia vastuksia, mutta ulkomailla niitä riittää. EM-tatamilla pahin on Portugalin Monteiro", Sundberg kommentoi.

Lähes koko ikänsä urheilua harrastanut Sundberg nauttii kovien otteluiden tuomasta tuskasta ja väännöstä. Tyytyväisyyden tunnetta lisää tiukkojen matsien voittaminen.

"Judo on kontaktilaji ja tässä tulee välillä kolhujakin. Tuskaa pitää sietää, jos aikoo menestyä ja minulla on omat tavoitteeni", Pekingin olympialaisiin tähtäävä raahelainen lausui lopuksi.

Virta kompastui

Suurin toivein 81-kiloisiin lähtenyt Oulun Judokerhon Antti Virta oli ensimmäisessä ottelussaan hyvä. Maskun Jonne Raumosen liikkeissä jarrut laahasivat ja Virta pisti vaihdetta pykälää suuremmaksi. Ottelu päättyi Virran komeaan heittoon.

Toisessa ottelussa Virta sai pistesuorituksia Tapanilan Ville Suo-Yrjöstä, mutta sitten hänen otteensa herpaantui ja Tapanilan mies rokotti oitis. Oliko heitto ipponin arvoinen vai ei, siitä heitettiin lanttia pitkä tovi. Virta itse pysyi tyynenä hermonsa hyvin halliten.

"Matolla oli kolme tuomaria ja he kaikki hyväksyivät ipponin. Minä ottelen ja tyydyn päätöksiin. Nyt pitää keskittyä seuraavaan otteluun", Antti Virta itse kommentoi hieman kyseenalaista tilannetta.

Ottelujärjestelmästä johtuen Virta pääsi semifinaaliin Tikkurilan Ilkka Pornaa vastaan. Äärimmäisen kova ja tasainen ottelu meni jatkoajalle, jossa Pornan onnistui saada voittoon riittävä suoritus.

"Näin kävi. Saattoi se olla koka. Kova matsi joka tapauksessa. Kädet eivät hyytyneet, mutta en saanut kuitenkaan murretuksi Pornan puolustusta. En pystynyt muuttamaan taktiikkaa. Vaikka vaihdoin painoluokkaa niin kyllä minulla Suomessa voimat riittävät kasiykkösiin. Jos massaa tulee lisää, niin menen saman tien 90-kiloisiin", Antti Virta heitti huumorin pilke silmissään.

Kesällä armeijaan astuva oululainen tähtää syksyllä pidettäviin sotilaiden olympialaisiin, jotka tänä vuonna pidetään Intiassa. Myös syksyiset alle 23-vuotiaiden EM-kisat on merkitty tiukasti kalenteriin.

"Maailman cupeihin ei ole asiaa tänä keväänä. Mutta onneksi pääsen maanantaina käymään kotisalilla Hiukkavaarassa", Antti Virta kertoi.

Kärpänen uusi

Raskaassa luokassa Helsingin Chikaran Rauli Kärpänen oli vakuuttava. Kärpänen on kahden lajin palvelija, sillä miehen plakkarissa on SM-mitaleja myös painissa.

Eilen Kärpänen oli finaalissa lujassa iskussa. Sympaattinen helsinkiläinen upotti Turun Juha-Matti Salmelan komeasti tatamin pintaan.

"Tosi hyvä fiilis oli koko kisan aikana. Kultaa lähdin hakemaan ja kultaa tuli. Tavoitteena oli, ettei yksikään ottelu kestä täyttä aikaa ja näin myös kävi. Syksyllä lähden mukaan myös vapaapainin SM-kisoihin ja Finnish Judo Openiin. Venäjällä pidetään kahden viikon kuluttua kahvapainin kansainväliset kisat, ne kylläkin jäävät väliin, mutta laji kiinnostaa", mestaruutensa uusinut Kärpänen paljasti.

Oulun Judokerhon Virve Leinonen ei polvivammansa takia voinut otella. Talkooporukassa töitä tehnyt oululainen harmitteli vammaansa, mutta lupasi palata tatamille jahka tervehtyy.

Koyama oli tehnyt lujasti töitä järjestelyjen onnistumiseksi eikä mokia ainakaan ensimmäisenä päivänä esiintynyt. Hyvää työtä, koyamalaiset!

Judon SM
Rovaniemi
Matti Tieksola