Johanna Ylinen FJO:n ainoa suomalaisvoittaja
KuviaHollolan Johanna Ylinen pelasti Finnish Judo Openin toisen päivän hankkimalla Suomelle ainoa voiton. Ylinen oli paras alle 63-kiloisissa, mutta valitettavasti voitto ei kartuttanut olympiapisteitä. Tällä hetkellä hän on pisteissä neljäntenä ja hyvässä vauhdissa tarraamassa kiinni Pekingin lippuun.
Finaalissa Ylinen kohtasi USA:n Marti Malloyn. Suomalainen panosti alusta saakka yrittäen löytää lempiliikkeelleen tilaa. Paikka löytyi kahden ja puolen minuutin jälkeen.
"Olin aika puhki edellisen matsin jälkeen, mutta onneksi tauon aikana palauduin. En ole ennen otellut Malloyn kanssa, mutta filmiltä olen nähnyt hänen ottelujaan. Oli kiva kun heittopaikka löytyi", Johanna Ylinen kommentoi.
FJO:n voittoa suomalainen osaa arvostaa korkealle. Viikon takainen tappio Ruotsissa jäi kaivertamaan ja nälkä oli kova. Pekingin koneen pisteiden metsästys Ylisen kohdalla jatkuu tammikuussa.
Virta loukkasi jalkansa
Oulun Judokerhon 20-vuotias Antti Virta voitti vuosi sitten komeasti 73-kiloiset, mutta on kasvanut tänä vuonna 81-kiloisiin. Lahden urheilukoulun eväät ovat riittäneet ja maastossakin mies on viihtynyt isänmaan nimissä.
"Olen pystynyt harjoittelemaan hyvin eikä maastopäivät ole yhtään harmittaneet. Nyt sen sijaan harmittaa toiset asiat paljon", Virta tuskaili ainoaksi jääneen ottelunsa jälkeen. Virta kohtasi Kanadan Tyler Borasin. Kanadalainen sai yhden viiden pisteen heiton, mutta Virta erään heittotilanteen jälkeen nousi matosta tuskasta irvistäen.
"Polvi vääntyi ja ylösnoustessa kipu oli kova. Yritin vielä jatkaa, mutta jatkossa totesin, ettei polvella yllä voittoon asti. Oli turha riskeerata sitä enempää, koska tärkeitä kilpailuja on edessä. Lämmittely oli hyvä eikä sillä voi selittää vammaa."
Virta on ehdolla alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuihin Itävaltaan kahden viikon kuluttua. Nyt polven vamma asettaa palaset mahdollisesti uuteen uskoon.
"Menen maanantaina kuvauksiin ja katsotaan mitä on rikki. Jos ei ole vakavasta vammasta kyse, niin levolla ja teippauksella saan polven matsikuntoon ja lähden EM-kisoihin. Mutta jos pitää operoida, niin sitten menee moni asia uusiksi", Virta kertoi.
Hän pitää itseään vielä oppipoikana alle 81-kiloisissa, vaikka onkin voittanut syksyn aikana EM-kakkosen. "Pitäisi saada samalle päivälle useita voittoja ja pystyn kyllä ottamaan tasapäisesti Euroopan huippuja vastaan. Tulevaisuudessa pitää pystyä kääntämään ne tiukatkin voitoksi", Antti Virta maalaili tulevia.
Finnish Judo Open
Vantaa
Matti Tieksola