Sundberg jäi seitsemänneksi FJO:ssa

Kuvia lauantailta
Kuvia sunnuntailta

Avointen judomestaruuskilpailujen toinen päivä ei mennyt suomalaisilta lauantaiseen tapaan. Parhaaksi suomalaisjudokaksi kohosi hieman yllättäen 81-kiloisissa Tampereen Petteri Luukkainen, joka selvisi aina hopealle asti. Finaalissa hän joutui tunnustamaan Portugalin Diogo Liman paremmakseen täysin pistein.

Jos lauantaina Pohjois-Suomen seurat Oulun Judokerho ja Judo Club Raahe pääsivät ilottelemaan menestyksestä, niin sunnuntaina parhaaksi jäi JCR:n Jaana Sundbergin seitsemäs sija 52-kiloisissa. Oulun Virve Leinonen puolestaan jäi ilman voittoja 78-kiloisissa.

Luukkainen jyräsi Pornan

81-kiloisissa odotettiin Tikkurilan Mika Toroin nousevan parhaaksi suomalaiseksi, mutta hieman yllättäen hän hävisi samoin Tikkurilan Judokoita edustavalle Ilkka Pornalle viiden pisteen suorituksella. Semifinaalissa Porna meni ja hävisi Tampereen Petteri Luukkaiselle täysiaikaisen kamppailun jälkeen.

”Sain alussa suorituksen ja pidin johdon loppuun asti. Ilkka on aina hankala otteluvastus, mutta tänään oli minun vuoroni. Pystyin pitelemään johdon loppuun asti”, Luukkainen kertoi.

Finaalissa Portugalin vahva Diogo Lima oli kuitenkin liikaa.

”Joo, tiesin hänet entuudestaan kovaksi tekijäksi. Hän on voittanut maailman cupeja aikaisemmin. Minulla ei ollut mitään hävittävää ja lähdin sillä mielellä. Hän teki kaksi nopeaa seitsemän pisteen heittoa ja peli oli sillä selvä. Keväällä kilpailen seuraavan kerran”, Petteri Luukkainen kommentoi.

Sundberg kylkivammainen

Jaana Sundberg tiesi etukäteen olevansa heikoilla Brasiliassa sattuneen kylkivamman vuoksi. Kovat lajiharjoittelut piti jättää väliin eikä Ruotsin avoimiin viikko sitten ollut asiaa.

”En pystynyt ottelemaan täysillä, kun Brasilian leirillä vastalihas revähti. Lajikunto ei ollut kohdallaan. Tärkeää oli, etten loukannut itseäni enempää”, Raahen Sundberg kertoi.

Ensimmäisessä ottelussaan hän lensi täysin pistein Italian Camilla Magnolfille, mutta keräilyerissä kuritti nopeasti Ranskan Guersandre Binoisia. Kolmannessa ottelussa päädyttiin jatkoajalle, jossa USA:n Carrie Chandler sai sidonnan.

”Kun kymmenen sekuntia oli kulunut, luovutin. Ei kannattanut enää alkaa repimään, ettei lihas kipeydy enempää. Nyt voin kuitenkin lähteä Japaniin tiistaina muiden kanssa ja keskittyä siellä judoon. Samoin aion ottaa osaa opiskelijoiden MM-kisoihin Koreassa joulukuussa”, Sundberg jatkoi.

OJK:n Virve Leinonen hävisi ensimmäisellä kierroksella britti Rebecca Telferille ipponin arvoisella heitolla.

”Hän oli aika nopea. Minä lähdin yrittämään taakse omaa heittoa, mutta hän passasi hyvin ja korjasi potin”, oululainen kommentoi.

Keräilyissä Leinonen sai uuden tilaisuuden. Scotti Lindsay Sorell sain tehdä täyden ajan töitä voittaakseen oululaisen. Matsin päättyessä taululla komeili pisteet Sorellin hyväksi.

”En päässyt scottitytön käsien läpi ollenkaan ja omat tekniikat eivät siten onnistuneet. Jaksoin kuitenkin painaa loppuun asti”, Virve Leinonen jatkoi. Sorell sai pisteensä heitoilla, joita Leinonen ei pystynyt estämään.

RJR:n valmentaja Jukka-Pekka Jokinen näki Sundbergin alkumatseista heti, ettei päivä tule päättymään hyvin.

”Nyt oli kuitenkin tärkeää, ettei vamma pahentunut. Valtterilla puolestaan kulki hyvin. Tekniikat toimivat monipuolisesti ja hyvää oli lisäksi jatkoaikavoitto”, Jokinen kommentoi lauantaina voittoon otellutta poikaansa Valtteri Jokista.

Lauantaina voittoon otelleesta Oulun Antti Virrastakin hänellä oli sanottavaa.

”Todella vakuuttavaa jälkeä. Antilta voidaan odottaa paljon”, Jokinen lausui päätteeksi.

__________________
Finnish Judo Open
Tikkurila
Matti Tieksola
__________________