Virta yhdeksäs

Suomen Mika Toroi otti arvokkaan voiton Ruotsin avoimissa judomestaruuskilpailuissa painoluokassa alle 81-kiloa. Kuopiolaistaustan omaava, mutta Helsingissä asuva Toroi oli tiukassa iskussa voittaessaan viidestä käymästään ottelusta peräti neljä täysin ipponein. Finaalissa kaatui britti Tom Davies jatkoajalla.

Oulun Judokerhon 20-vuotias Antti Virta otteli myös 81-kiloisissa kohdaten ensimmäisessä ottelussa Venäjän Michael Kazudubin. Venäläinen sai kahden minuutin kohdalla viiden pisteen suorituksen ja alkoi lopun lähestyessä varmistella voittoaan. Virta painoi päälle ja saikin ajetuksi varoituksen venäläiselle. Mutta samalla hän joutui ottamaan riskejä ja Kazudub heitti 12 sekuntia ennen päätöstä oululaisen.

Keräilyissä Virta kohtasi Serbian Bojan Ignjativicin. Virta oli selvästi parempi hankkien ottelun aikana useita pistesuorituksia, mutta otti puolestaan lopussa itse varoituksia voiton jo häämöttäessä.

Kolmannessa ottelussa Virta hävisi Romanian Marian Halesille seitsemän pisteen heitolla. Päätuomari tarjosi minuutin jälkeen tapahtuneesta romanialaisen heitosta ipponia, mutta kulmatuomarit pudottivat arvostuksen pykälää alemmaksi. Lopussa Virta pystyi ajamaan Halesille vielä passiivisuusvaroituksen, mutta voittoon asti hän ei yltänyt. Virran sijoitukseksi tuli yhdeksäs tila.

Oululainen on vaihtanut tänä vuonna 81-kiloisiin ja otellut syksyn aikana erittäin lupaavasti maanosan parhaita vastaan. Seuraavan kerran Virta ottelee ensi viikonvaihteessa Vantaalla Finnish Judo Openissa.

Swedish Judo Open
Borås
Matti Tieksola