Antti Virta viides
judon maailman cupissa
Judon maailman cup
Lissabon
Matti Tieksola
Oulun Judokerhon 23-vuotias Antti Virta onnistui avaamaan olympiapistesaldonsa eilen Lissabonin maailman cupissa. 81-kiloisissa otteleva oululainen teki toukokuussa tappiollisen matkan Brasiliaan, mutta nyt tahti oli toinen. Vihoitteleva viisaudenhammaskin poistettiin ja olo parani.
Ensimmäisessä ottelussa Virta voitti Togon Sacha Denanouhin kuristuksella. Toisella kierroksella Sveitsin Jonatan Jaquet lensi komeasti heitolla tatamiin tuloksena puhdas ippon. Kolmanteen otteluun marssi vastaan Portugalin kova Diego Lima. Virta kuitenkin lopetti lyhyeen Liman pyristelyt ja vei miestä vastaheitolla täysin pistein.
Semifinaalissa tuli vastaan ei enempää eikä vähempää kuin hallitseva maailman mestari Japanin Takahiro Nakai. Virta taisteli hyvin ja vaikka Nakai saikin pystyssä yukon heitollaan, oli oululaisella tilaisuutensa. Matossa kuitenkin Nakai oli todella taitava ja sai Virran pitävään sidontaan.
Keräilyissä Virta voitti Italian Matteo Marconcinin ja jälleen vastaheitto toimi. Muutenkin ottelu oli Virran hallintaa. Pronssiottelussa hän kohtasi toisen sveitsiläisen Micha Eggerin. Pari vuotta sitten Virta voitti sveitsiläisen, mutta nyt osat kääntyivät. Virta sai aluksi seitsemän pisteen heiton, jonka kuitenkin Egger kuittasi. Kymmenen sekuntia ennen loppua onnistui Egger heittoaikeissaan ja vei pronssimitalin.
Antti Virran viides sija kuitenkin toi Lontoon olympiakisoihin tarvittavia rankingpisteitä runsaasti ja sijoitus parani kohisten.
”Vaikka tappio tulikin viimeisessä ottelussa, niin itseluottamukselle tämä teki hyvää. Brasilian matkalta ei tullut voittoja, mutta nyt neljä ippon-voittoa maistuu makealta”, Antti Virta kommentoi.