Kolme SM-kultaa Pohjois-Suomeen
Ville Kiljander ylivoimainen
Pohjois-Suomen judoseurat olivat näyttävästi esillä Pieksämäellä, kun yli 200 nuorta judolupausta aloitti mestaruusmitalien jahtaamisen. Kultaa vuolivat Oulun Judokerhon Ville Kiljander (-66), Vihannin Judon Veli-Pekka Turula (-45) sekä Sodankylän Byakuyan
Laura Kakko (-48). B-ikäiset hankkivat Pohjois-Suomeen tukun muitakin mitaleja.
Oulun Judokerhon 16-vuotias Ville Kiljander hallitsi omaa painoluokkaansa mielin määrin. Tampereen Kristian Bautista seisoi sentään täyden ajan, mutta muissa otteluissa oululainen oli pitelemätön.
"Alku oli vähän tahmeata, kun kone ei lähtenyt kunnolla käyntiin. En tiedä mistä se johtui. Painon kanssa ei ollut ongelmia ja lämmittelykin oli hyvä. Oli väsynyt olo. Onneksi jatkossa sain fiilinkin päälle ja tulosta tuli", Ville Kiljander kertoi.
Semifinaalissa hän heitti jo viiden sekunnin kuluttua helsinkiläisen Joonas Vähäkallion.
"Löytyi heti paikka ja annoin mennä. Finaalissa tein sitä liikettä, mitä olen kotisalilla harjoitellut. Tuomarit eivät olleet aivan ajan tasalla, kun Timo taputti jo aikaisemmin", Kiljander kommentoi loppuottelun kuristukseen päättynyttä tilannetta. Tikkurilan Timo Suo-Yrjö antautui alta minuutin.
Oululainen voitti vuosi sitten ensimmäisen SM-kultansa B-nuorissa ja siirtyy ensi vuonna A-nuoriin. Syksyn aikana hän on osoittanut erinomaisia otteita ja lähtee ensi vuoteen luottavaisin mielin.
"Omalle seuralle pitää antaa suuri kiitos. Olen saanut tukea kisamatkoille paljon. Myös yliopiston harjoituksista on ollut paljon apua", Ville Kiljander lausui lopuksi.
Veli-Pekka Turula otti käsilukon
Vihannin Judon Veli-Pekka Turula ei liiemmin tuuletellut voittonsa jälkeen. Nuorukainen on tottunut kilpailija ja saa kotoaan riittävästi valmennusapua.
"Isän lisäksi minua ovat valmentaneet Sauli ja Raisa Niiranen ja tästä mestaruudesta heille myös suuret kiitokset. Tänään oli tuttuja vastuksia. Parikan Kallen kanssa on joskus aikaisemmin oteltu ja nyt kävi minun kannaltani mukavasti. Lukolle tuli paikka", Veli-Pekka Turula sanaili.
Rovaniemen Kalle Parikka ei voinut hyvistä yrityksistään huolimatta mitään Turulan käsilukolle.
"Ei minua jäänyt se lukko kaivelemaan. Alkuottelut menivät hyvin, mutta Veli-Pekalle en voinut mitään", Parikka tunnusti rehdisti.
Kakolle myös toinen kulta
Kisojen kauimmaiset judokat tulivat Sodankylästä eikä Esa Kakon porukka turhaa reissua tehnytkään. Laura Kakko oli jälleen ykkönen ja tällä kertaa B-tyttöjen alle 48-kiloisissa.
"Fiilis oli hyvä koko päivän. Judossa voittaminen on mukavaa, mutta harjoitukset ja yleensä uuden oppiminen ovat tärkeitä. Pitkät matkat tuntuvat joskus raskailta, mutta hyvällä joukkuehengellä jaksaa", Laura Kakko kommentoi.
Toinen Kakon siskoksista Katri otteli tällä kertaa pronssille 52-kiloisissa. Hän valitteli kunnon joutumista koville tiukoissa otteluissa.
Pieksämäki
Nuorten SM-judo
Matti Tieksola