OJK rynnisti Pulttikupissa - tiukka ote Samuraimiekan kahvasta!
Oulun Judokerho otti pitkästä aikaa tiukan kiinnityksen Raahen Judon perinteikkäässä kaksiosaisessa kisassa, jossa kiertopalkintona on komea samuraimiekka. Miekan saa omakseen vuodeksi seura, joka saa kahdessa osakilpailussa (Pultti-Kuppi I 4.2. ja Pultti-Kuppi II 25.2.) eniten pisteitä. Seura saa pisteitä osallistujien lukumäärän sekä mitalisijojen perusteella. Jos saamme riittävästi innokkaita kilpailijoita kokoon 25.2., matkaa dojollemme tuliaisena komea sapeli.Pohjoisimpien seurojen - Sodankylä ja Rovaniemi - edustus oli tällä kertaa pienempi kuin tavallisesti, mitä asiaa paikkasivat aiempaa suuremmat ja iskevämmät joukkueet Kemistä ja Torniosta. Pisteissä tilanne on ensimmäisen osakilpailun jälkeen seuraavanlainen:
1. Oulun Judokerho 86 p.
2. Raahen Judo 66 p.
3. Kita-Kan, Kemi 56 p.
4. Vihannin Judo 29 p.
5. Byakuya, Sodankylä 23 p.
6. Kokkai-Kan, Tornio 12 p.
7. Koyama, Rovaniemi
Tulosluettelo on kokonaisuudessaan dojon ilmoitustaululla. Siitä voi ottaa myös ottelujen pistemerkinnät passeihin. Vahvistuksen voi pyytää joltakin seuran senseiltä.
Joukkueessamme otteli yhteensä 11 judokaa, jotka saavuttivat eri sarjoissa viisi kultaa, neljä hopeaa ja yhden pronssin; 10 mitalia siis yhteensä.
Keveimmässä sarjassa p-27 oli kuusi osanottajaa, ja tuplapoolijärjestelmän myötä jatkoon pääsivät omista lohkoistaan Juho Mustonen ja Saku Ronkainen. Molemmat selvittivät semifinaalinsa tyylikkäästi ja kohtasivat odotetusti toisensa finaalissa. Tasainen ottelu päättyi Juhon pistevoittoon.
Alle 30 sarjassa Teemu Björk otteli komeasti neljä matsia, joista kaksi jälkimmäistä päättyivät voittoon. Miten olisi käynyt, jos heittokone olisi "käynnistynyt" tuntia aiemmin?
Poikien 34 sarja meni myös "jäsentenväliseksi". Sarjassa oli viisi judokaa kuten aiemmassakin, ja kaikki ottivat kaikkia vastaan. Kotiseuramme Joona Määttä pöllyytti kaikki ottelut 10-0, eli ipponeilla. Joona heitti myös koko kisan komeimman heiton: korkean hidaripuolen o-guruman, jossa vastustajan kantapäät hipoivat Raahetalon kattoa. Hopealle sijoittui voittoisasti otellut, ainoastaan Joonalle hävinnyt Joonas Tapiomme.
Kisan suurin sarja oli poikien 38, jossa Jussi-Pekka Ryynänen karsiutui alkuerissä. Jussin kasvoista näki, että tiukan uhrautumisheiton kaveriksi on viriteltävä uusia heittoja. Lupaavan Jussin tulevia kisoja kannattaa seurata tarkasti.
Poikien 42-sarjassa oli neljä kisaaja. Oma miehemme Heikki Koskela voitti niistä kaksi ja hävisi varoituksella painijataustaiselle kemiläiselle, joka halusi koko ajan mattoon. Uudenlaista kisakokemusta karttui molemmille.
Seuraavassa sarjassa p-46 oli yllättäen vähän osanottajia ja kotikisoissamme huimasti kehittynyt Elias Korkkö sai otella kahden erittäin kokeneen judotytön kanssa. Elias voitti molemmat herrasmiehen elkein ipponeilla ja pokkasi kultamitalin.
Alle 55 kiloisissa syyskauden taukoa pitänyt Atte Koskela heitti molemmat vastustajansa nopeilla polvi-moroteillaan, joiden päätteeksi tuomarien kädet olivat pystyssä. Uusia heittoja on myös työn alla.
Kiljanderin Villen seistessä puntarilla vaaka näytti muutaman sata gramma yi 60, mihin SM-kisoissakin menestynyt Ville totesi, että "seuraavaan vaan". Ville selvitti matsinsa tyylikkäästi Raahen vahvan Juho Sassalin pistäessä komeasti kampoihin. Tornion Lamsijärvi oli kehittynyt huimasti viime talvesta ja antoi myös hyvää vastusta Villelle.
Isojen poikien, yli 73 kiloisten sarjassa Huuskon Juuso sai yhden ottelun, joka päättyi pistetappioon kokeneelle sodankyläläiselle, jonka kohdalla Raahen vaakamies sai aamulla tosin keräillä kaikki punnukset vastapainoksi. Vahva Juuso on tulevaisuudessa hankala vastus kenelle tahansa.
Tyttöjä joukkueessamme ei tällä kertaa ollut. Oulusta toimivat tuomareina Eero Tuomaala ja Tuomo Ponto. Jotta miekka olisi helmikuun 25 päivän iltana omalla dojollamme, pitää jokaisessa treeniryhmässä tehdä jämerä päätös lähteä kisaan mukaan. Kun joukkue on suuri, tulee siitä pisteiden lisäksi myös hurja kannustus omille, mikä tekee pitkästä kisapäivästä aina unohtumattoman kokemuksen.
Mikko Koskela