Virve Leinoselle PM-kultaa

Pohjois-Suomi sai yllättäen kaksi Pohjoismaiden mestaruutta lauantaina 22.5.2004 Lahdessa. Oulun Judokerhon Virve Leinonen taisteli naisten +78-kiloisten mestaruuteen. Osanottajia oli kaikkiaan noin 130 perinteisistä Pohjoismaista ja Virosta. Pohjois-Suomen seuroista vain Oulusta ja Kajaanista oli osanotajia, ja he olivatkin hyvässä vauhdissa. Samaan saavutukseen ylsi myös miesten 90-kiloisissa ennakkosuosikkien nenän edestä kultamitalin korjannut Kajaanin Akseli Halttu.

"Nyt sentään sain otella"
SM-kisoissa kumartamalla kultaa ottanut OJK:n Virve Leinonen pitää kilpailemisesta. Kumartamalla voitettua huhtikuista kultaansa hän ei kovin noteeraa, mutta Lahdessa oli tiedossa muutama ottelu.
"Mahtavaa oli matsata. Minulta kysyttiin viikolla, suostunko siirtymään raskaaseen, kun alle 78-kiloisissa ei ollut vastustajia. Ilman muuta suostuin. Minun piti vain huolehtia, että painan yli 78 kiloa", Leinonen kertoi iloisena.
Ensimmäisessä ottelussaan hän voitti täysin pistein toisen suomalaisen Tiina Lammasniemen.
"Sain ensin heitolla waza-arin ja sitten sidonnalla toisen perään. Tiina yritti jalalla kietoa sidonnan rikki, mutta se ei onneksi onnistunut."
Toisessa ottelussaan Leinonen kohtasi Marika Uiton, joka aikaisemmin oli jo hävinnyt Lammasniemelle. Tilanne oli Leinosen kannalta otollinen, sillä joka tapauksessa hän olisi mestari, päättyi Leinosen ja Uiton ottelu miten tahansa.
"En sitä kylläkään ajatellut, vaan lähdin ilman muuta hakemaan voittoa. Se oli tiukkaa vääntöä, jossa Marika kuittasi kuitenkin pari yukoa", Leinonen kertasi tapahtumia.
Oululainen hävisi otelunsa täpärästi suorituspistein, ja otteluvoittojen mennessä kolmella naisella ristiin, todettiin sääntöjen mukaisesti Leinonen Pohjoismaiden mestariksi.
"Nyt sentään sain otella ja sehän on minusta parasta. Mitali ottelemalla lämmittää mieltä kovasti."

Muista oululaisista Juha Liimatainen voitti 81-kiloisissa yhden ottelun, kun Islannin lyhyt jässikkä Valdimar Olafsson hävisi oululaiselle täysin pistein.
"Hän oli ainakin kahta päätä lyhyempi, mutta onneksi väsyi pian ja pääsin heittämään", Liimatainen kertoi.
Jatkossa kuitenkin tie nousi pystyyn ja ottelut jäivät siihen.
"Jäin ruotsalaisen Sandströmin otteeseen ja Viron Marmeljukia vastaan minulla ei ollut mitään sanottavaa. Olen kuitenkin tyytyväinen kolmeen aikuisten otteluun", vasta 18-vuotias ja ensimmäisissä aikuisten PM-kisoissa otellut Liimatainen kommentoi.

OJK:n 17-vuotias Antti Virta oli toipilaana hieman voimaton, mutta otti sinivöisenä arvokkaan voiton norjalaisesta mustavöisestä Jonas Heimdalista.
"Hän antautui käsilukkoon, mutta jatkossa vastus koveni ja putosin. Minulla on kuitenkin vielä vuosia edessä ja ehkä se vyökin tummenee", Tampereella urheilulukiota käyvä oululainen kertoi.

Judon PM-kisojen jatkuessa sunnuntaina 23.5. ei Oulun Judokerhon Hiski Kaikkonen menestynyt B-poikien alle 55-kiloisissa. Jo ensimmäisessä ottelussa hän joutui koville Viron vasta vihreävöisen Mait Mikelsaarin kanssa. Ratkaisu löytyi vasta jatkoajalla, kun aktiivisemmin otellut oululainen ajoi passiivisuusvaroituksen virolaiselle.
"Hän oli matossa aika kova, mutta pystyssä ei ollut ongelmia. Jatkoajalla pyrin vain ajamaan varoituksen", Hiski Kaikkonen kertoi.
Toisessa ottelussa Suomen Kamppailu-Urheilijoiden Tony Myllylä teki ensimmäisen pistesuorituksen jo alta minuutin ja jatkossa otti vielä käsilukon, johon Kaikkonen antautui.
"Kädet olivat jo ihan hapoilla ensimmäisen matsin jälkeen. Paukkuja ei enää riittänyt Myllylää vastaan."
Viimeisessä ottelussa Tampereen Juho Reinvall hyökkäsi aktiivisesti ja pojat joutuivat mattoon. Reinvall tylysti kuristi oululaisen.
"Kovia sällejä täällä oli. Yhtään huonoa ei ollut minun sarjassa. Arpaonni oli minulla huono, kun kaksi kovinta tulivat samaan pooliin eikä minulla ollut asiaa mitaliotteluihin. Kesällä lisätään treenejä ja keskitytään syksyn SM-kisoihin", Hiski Kaikkonen kertoi suunnitelmistaan.

Matti Tieksola, Kaleva 23.-24.5.2004
(Tieksolan jutut ovat tämän tekstin pohjana.)