Haru-shiaissa hieno tunnelma

Kuva

   ”Olivatpa kivat kisat”, eräs isä tuumasi poistuessaan Hiukkavaaran judosalista lauantaina pidetyn Haru-shiain jälkeen.  Ja mikä ettei salissa olisi viihtynyt, kun nuoret esittivät upeita heittoja ja vahvaa mattotyöskentelyä.  Yhteensä 67 ottelusta peräti 52 päättyi ipponiin joko heitolla tai sidonnalla.  Prosenteissa se tekee liki 80 %, kun Euroopan suurissa kisoissa vastaava luku on jäänyt 50 – 60 %:n välille.

   Ajanotossa toimineilla Pentti Tervolla ja Jorma Pääkkösellä oli muutamassa ottelussa vaikeuksia päästä alkua pitemmälle, kun matsi oli jo ohi.  Nopein ottelu kesti vain kolme sekuntia.  Sen verran aikaa tarvitsi OJK:n Santeri Niemi heittäessään myöhemmin kaksoisvoittajaksi kohenneen Kuopion Emil Nykäsen.

    OJK jätti pois aikuiset ja A-nuoret salin pienuuteen vedoten.  Ja täysin aiheellisesti.  Mutta nuorille Haru-shiain tyyppinen nuorten kilpailu tälle osanottajamäärälle sopii hyvin.  Viisikymmentä judokaa ja kolme tiivistä ja vauhdikasta tuntia oli aivan passeli.  Voisimme jopa harkita toisen kisatapahtuman pitämistä syksyllä, vai mitä tuumaisitte Aki-shiaista?  Aki kun on myös japania ja tarkoittaa syksyä.   Aki-shiai voisi olla nuorten joukkuekilpailu.  Asiaa täytyy pähkäillä lisää vaikkapa seuran kehittämisseminaarissa viikon kuluttua.

   Tuomareina toimivat Oulun Pauli Ängeslevä ja Kari Koskinen sekä Koyaman Henna Alanko ja Ari Pasanen.  Henna on harvoja suomalaisia naistuomareita ja nähty esitys oli kerrassaan hyvä.  Henna kertoi kiertäneensä ahkerasti Pohjois-Suomen kilpailuja kokemusta hakemassa.  Se onkin paras tapa kehittyä ja edetä tuomarin mielenkiintoisella uralla.

                        Näin taisteltiin

    Alle 30-kiloisissa OJK:n Anni Lankinen pisti pojat ojennuksiin.  Notkea ja tatamissa kuin naulittuna seisova Anni on vaikea heitettävä.  Ja matossa Anni on aina ollut tiukka mimmi.  Nytkin hän ratkaisi molemmat ottelunsa vahvalla hon-gesa-gatamellaan reilussa minuutissa.  Anni palkittiinkin raadin toimesta parhaan tyttöjudokan patsaalla.

   34-kiloisissa Kuopion Emil Nykänen viihtyy Hiukkavaarassa.  Vuosi sitten hän oli myös mukana ja nyt voitti molemmat ottelunsa ipponein.  OJK:n Eero Remes taisteli vastaan liki täyden ajan, mutta Emilin sidonta oli kuitenkin liian tiukka – vielä tällä kertaa.  Eero on välitön ja ahkerasti salilla käyvä nuori lupaus, joka ei jää murehtimaan tappioita.

   45-kiloisissa oli yksi nuori ylitse muiden – OJK:n Saku Siltala.  Iloinen ja aina hyvällä asenteella liikkeellä oleva Saku käänteli Tornion Roope Riipisen ja Kasperi Kokkosen sidontoihin ja nautiskeli täyteen ipponiin vaadittavat sekunnit.

D-pojat

  30-kiloisissa oli ilahduttavasti nuoria.  Ottelujärjestelmäksi muotoutui tuplapooli ja se takaa kaikille vähintään kaksi ottelua.  A-poolissa vieraat jylläsivät kun Raahen Josef Zon nousi ykköseksi.  Terhakka  OJK-lainen Jere Koivisto jäi tällä erää ilman voittoja.  B-poolissa oli ykkönen Oulun Miro Säkkinen kaksine voittoineen.  Hän lähtikin suosikkina semifinaaliin, mutta Raahen Josef hankki kuitenkin yukon voiton.  Finaalissa Zon kepitti vielä Kemin Jere Jokelan ipponilla.

  34-kiloisissa Kuopion Emil Nykänen lensi heti kättelyssä Oulun Santeri Niemen osoto-gariin.  Siinä ei Emilin nokka ehtinyt paljon tutista kun tuomarina toiminut Pauli Ängeslevän käsi sojotti kohti kattoa ipponin merkiksi.  Kolmen pojan matsit menivät kuitenkin ristiin niin että Nykäsen, Niemen ja OJK:n Samuel Syväniemen saldot näyttivät yhtä voittoa ja kymmentä pistettä.  Sääntöjen mukaan kevein voittaa ja Emil oli 600 g kevyempi kuin Samuel ja Santeri puolestaan kaksi kiloa raskaampi kuin Emil. Ja pienen matemaattisen toimituksen jälkeen lukijoille selviää minkä painoisia pojat olivat, kun Santeri oli tasan painorajan verran.

  40-kiloisissa kolmannen polven judoka Joona Räty kohosi ykköseksi – tosin äärimmäisen täpärästi. Joona voitti Olli Remeksen ja Kemin Juuso Hakin ipponeilla, mutta hävisi seurakaveri Ari Lankiselle yukolla. Ari puolestaan hävisi Ollille tämän komean tani-otoshin osuttua oikea-aikaisesti kohdalleen.  Joonalla, Ollilla ja Arilla oli kaikilla 2 voittoa, mutta Arin pisteet olivat 15 ja hän jäi kolmanneksi.  Joonan ja Ollin keskinäisen kamppailun perusteella Joona kohosi tyytyväisenä korkeimmalle pallille.  Mainittakoon vielä kun tuli puheeksi kolme polvea, että Joonan isoisä Seppo Räty toi judon Ouluun vuonna 1964 ja Joonan isä Timo Räty toimii OJK:n sihteerinä.  Joona jatkaa kilpailu-uraa siitä mihin Seppo-pappa aikanaan päätyi. Geenit ovat ainakin erinomaiset judolle.

  46-kiloisissa oli kaksi Joonasta – Galab Kemistä ja Pakonen Oulusta.   Kahden osanottajan poolissa oteltiin paras kolmesta-periaatteella.  Kolmatta ottelua ei tarvittu, koska Kemin Joonas voitti kaksi ensimmäistä.  Oulun Joonas pisti hyvin kampoihin, mutta vielä tällä erää Kemin kaima oli parempi.

C-nuoret

   Yli 46-kiloisissa oli mukana yksi D-nuori – OJK:n Aki-Petteri Neuvonen.  AP ei paljon vanhempia kumartele – mitä nyt ottelun alussa ja lopussa pakollisten tervehdysten yhteydessä.  Selkänahka on parkkiintunut OJK:n kilpatreeneissä kestämään mitä vain.  Ennakkoluulottomasti otellut AP sijoittui lopulta hienosti palkinnoille voittamalla pronssiottelussa seurakaveri Ilari Turulan ipponilla.  Korkeimmalle palkintopallille nousi Iisalmen Jani Paananen, joka voitti ipponein OJK:n Joni Pirkolan ja finaalissa Aleksi Niemen.  Joni taisteli rohkeasti voittaen AP:n mutta ranskalaisesta kilpailujärjestelmästä johtuen putosi palkinnoilta hävittyään pronssiottelussa Raahen Jonne Impolalle.  Aleksi puolestaan raivasi tiensä finaaliin kukistamalla ensin Koyaman Joonas Siuruan yukolla ja Ilari Turulan ipponilla.

  43-kiloisissa oli mukana yksi B-ikäinen – Koyaman Juha Koivuranta.  C-nuoret eivät välittäneet ikäerosta ja jättivät Juhan tylysti viimeiseksi. Voittoon otteli Raahen Vili Oivo voittaessaan kaikki neljä matsiaan.  OJK:n  Miika Uusitalo ja Raahen Lauri Linde päättyivät kahteen voittoon, mutta Miikalla oli täydet pisteet Lauri viittätoista pistettä vastaan. Poikien keskinäinen ottelu päättyi Laurin voittoon yukolla, mutta sijoittuminen kakkoseksi olisi edellyttänyt voittoa ipponilla.  Miikasta voisi vielä sanoa että hän harjoittelee tunnollisesti ja on kiinnostunut myös kilpailemaan nage-no-katassa.  Se on hieno piirre nuoressa judolupauksessa!

T-42

   Tyttöjen keveimmässä luokassa Koyaman Heidi Koivuranta pesi muut puhtaasti.  Painoluokan kolme ottelua päättyivät kaikki nopeasti: 0.43, 0.09 ja 0.07!!! OJK:n Laura Säkkinen voitti seitsemässä sekunnissa Koyaman Wilma Riipisen hienolla heitolla ja sijoittui kakkoseksi.

T-48

  Nopeita olivat tytöt tässäkin painoluokassa.  Raahen Jasmine Ahon aikasarja oli 0.06 ja 1.04.  Hän valtasi myös korkeimman paikan palkintokorokkeelta.  OJK:n Sanna Koivisto ja Koyaman Jade Majava ratkaisivat kakkostilan ja se tuli Jadelle 59 sekuntia kestäneen ottelun jälkeen.

B-nuoret

   Alle 60-kiloisiin ilmaantui sopivasti viisi nuorta.  Otteluja kaikille tuli neljä.  OJK:n Joni Pirkola lähti ennakkoluulottomasti mukaan vanhempien ja raskaampien joukkoon.  Rohkeasti taistellut Joni saikin kokemusta rutkasti, vaikka ne mukavat voitot jäivätkin odottamaan parempaa päivää. OJK:n Simo Laakkonen, joka kävi keväällä etelässä näyttämässä alempivöisten SM-kisoissa kuinka Oulussa osataan voittamalla alempivöisten Suomen mestaruuden, oli nytkin ykkönen.  Päivä alkoi kuitenkin huonosti, sillä Hauve-kanin Henry Vilppola sai tiukan sidonnan Simosta ajassa 1.39.  Mutta tästä sisuuntuneena oululainen kukisti Jonin ajassa 0.13, Koyaman Roope Kaasisen 0.52 ja lopuksi OJK:n Aki Vähäsarjan ajassa 1.09.  Pojilla voitot menivät kuitenkin ristiin, sillä Vilppola meni ja hävisi Kaasiselle ipponilla.  Kaikilla kolmella Simolla, Roopella ja Henryllä oli kolme voittoa, mutta Simolla ja Roopella 30 pistettä Henryn 25 vastaan. Keskinäinen matsi Simon ja Roopen välillä ratkaisi ykköspaikan oululaislupaukselle.

    ”Eka ottelussa en ollut vielä kunnolla herännyt eikä vire ollut vielä parhaimmillaan. Jatkossa sain itseni hereille ja otteleminen alkoi maistua.  Alempivöisten SM-kisoihin lähdin kun valmentajat Jaana Ronkainen ja Mika Haapalainen usuttivat matkaan.  Judossa minua viehättää, kun pääsee kavereiden kanssa vääntämän oikein tosissaan.  Ei väliä, onko treeni ja kilpailu – kaikki maistuvat.  Minulla on vasta reilu vuosi judouraa takana enkä ole vielä tehnyt kovin pitkälle tähtääviä suunnitelmia.  Mutta uskon että jatkan kauan kun tämä on niin mukavaa”, toukokuussa vihreää vyötä yrittävä Simo kertoili.

  Isojen poikien myllerrykset päätyivät OJK:n Sampo Pirilän voittoon. Sampo käytti heittovalikoimaansa tehokkaasti kukistaen harai-goshilla Koyaman Antti Puurosen ajassa 1.25 ja hyvin ajoitetulla o-uchi-garilla OJK:n Emil Anderssonin.

   OJK:n väkeä oli järjestelytehtävissä runsaasti. Cafe Tiina toimi runsaine tarjoiluineen kerhohuoneessa.  Kilpailujen johtaja Mika Haapalainen haluaa lausua kiitokset kaikille kisojen onnistumiseen vaikuttaneille.

    ”Ilman talkooväkeä järjestelyt eivät toimi.  Nyt meillä oli talkoolaisia paljon.  Mutta ensi vuonna tarvitsemme vielä enemmän, kun viemme kisat urheilutalolle”, Mika Haapalainen kommentoi lopuksi.

 

Matti Tieksola

teksti ja kuvat

 

Haru-shiai, tulokset

EPT-30:

1.       Anni Lankinen Oulun Judokerho

2.      Valtteri Kankainen Sotkamon Tsuyoi

3.      Henrik Kettunen Tornion Kokkia-kan

EP-34:

1.       Emil Nykänen Kuopion Sakura

2.      Timo Koivuranta Koyama, Rovaniemi

3.      Eero Remes Oulun Judokerho

EP-45:

1.       Saku Siltala Oulun Judokerho

2.      Roope Riipinen Tornion Kokkai-kan

3.      Kasperi Kokkinen Tornion Kokkai-kan

DP-30:

1.       Josef Zon  Rajudo, Raahe

2.      Jere Jokela Kemin Kita-kan

3.      Teemu Jauhola Kemin Kita-kan

Miro Säkkinen Oulun Judokerho

DP-34:

1.       Emil Nykänen Kuopion Sakura

2.      Samuel Syväniemi Oulun Judokerho

3.      Santeri Niemi Oulun Judokerho

DP-40:

1.       Joona Räty Oulun Judokerho

2.      Olli Remes Oulun Judokerho

3.      Ari Lankinen Oulun Judokerho

4.      Juuso Hakki Kemin Kita-kan

DP-46:

1.       Joonas Galab Kemin Kita-kan

2.      Joonas Pakonen Oulun Judokerho

CDP+46:

1.       Jani Paananen Iisalmen Judoklubi

2.       Aleksi Niemi Oulun Judokerho

3.      Aki-Petteri Neuvonen Oulun Judokerho

Jonne Impola Rajudo, Raahe

BCP-43:

1.       Vili Oivo Rajudo, Raahe

2.      Miika Uusitalo Oulun Judokerho

3.      Lauri Linde Rajudo, Raahe

4.      Jori Martikainen Iisalmen Judoklubi

TC-42:

1.       Heidi Koivuranta Koyama Rovaniemi

2.      Laura Säkkinen Oulun Judokerho

3.      Wilma Riipinen Tornion Kokkai-kan

TB-48:

1.       Jasmine Aho Rajudo, Raahe

2.      Jade Majava Koyama, Rovaniemi

3.      Sanna Koivisto Oulun Judokerho

BP-60:

1.       Simo Laakkonen Oulun Judokerho

2.      Roope Kaasinen Koyama, Rovaniemi

3.      Henry Vilppola, Hauve-kan, Haukipudas

4.      Aki Vähäsarja Oulun Judokerho

5.      Joni Pirkola Oulun Judokerho

BP+60:

1.       Sampo Pirilä Oulun Judokerho

2.      Antti Puuronen Koyama, Rovaniemi

3.      Emil Andersson Oulun Judokerho

Nopein ippon Santeri Niemi  3 sekuntia, paras tyttö Anni Lankinen ja paras poika Emil Nykänen.