Mika Toroi suomalaissankariksi
Kolme suomalaisjudokaa raivasi tiensä painoluokkiensa finaaleihin eilen päättyneissä Finnish Judo Open-kilpailuissa. Tamperelaiset Jussi Uotila (-66) ja Johanna Ylinen (-63) hävisivät loppuottelunsa, mutta Kuopion Sakuraa edustava Mika Toroi puolestaan oli ylivoimainen alle 81-kiloisten finaalissa. Hän kukisti Sveitsin Micha Eggerin komealla heitolla."Alku oli minulla vaikeaa, sillä voitin latvialaisenkin vain suorituspistein, mutta sitten alkoi kulkea paremmin", Toroi kertoi. Latvian Konstantis Ovchinnikovs oli vaikea pala purtavaksi, mutta Toroi kaivoi yhden voittoon riittävän suorituksen. Toisella kierroksella oli helpompaa ja Viron Risto Pintmann hävisi jo täysin pistein.
Kolmannella kierroksella putosi britti Euan Burton Toroin kyydistä ja semifinaalissa Viron Sergei Marmeljuk lensi useaan otteeseen kuopiolaisen lisätessä kierroksia.
"Loppuottelussa valmentajan huudot kuuluivat hyvin ja tein käskystä rytminvaihdoksen. Se heitto minkä tein, on sellainen, jota en ole aikaisemmin matseissa edes yrittänyt. Nyt senkin heiton osaset loksahtivat paikalleen", Toroi kommentoi. Hän kiitti valmentajaansa Arto Raekorpea auliisti huudoista ja neuvoista.
"Arvostan tämän ensimmäinen FJO:n voiton korkealle. Lähden tiistaina viideksi viikoksi Japaniin harjoittelemaan Tokain yliopistossa. Muutoin minut löytää Mäntyharjulta tai Kuopiosta harjoittelemasta." Toroi ilmoittaa tavoitteekseen Pekingin olympiakisat neljän vuoden kuluttua. "Tässä välissä on jotain pikkukisoja, joista pitää hankkia voittoja. Kevätkauden turnaukset aloitan helmikuisista Pariisin kisoista", Mika Toroi kertoi.
66-kiloisissa Tampereen Jussi Uotila oli alkuotteluissaan vauhdissa ja lähti ennakkoluulottomasti myös finaaliin päihittämään Ranskan Nicolas Mossionia. Toisin kuitenkin kävi - Uotilan oli tyytyminen toiseen tilaan.
"Semifinaali oli paras otteluni. Siinä Tanskan Simon Koch hävisi heitolla. Finaalissa en voinut mitään. Mossion oli minulle liian hyvä. En saanut itsestäni sataakymmentä prosenttia irti. En ole aivan tyytyväinen päivääni ole, vaikka onhan hopeakin hieno. Mutta rohkeammin olisin voinut yrittää heittoja."
Uotila aloittaa piakkoin rohkean leirityksen paikassa, joka on tullut kuuluisaksi muista yhteyksistä.
"Lähden piakkoin Pohjois-Ossetiaan harjoittelemaan. Samoilla seuduille, missä oli se koulukaappaus. Sinne lähti muutama vuosi sitten muutama tamperelainen painija ja he ovat kertoneet kovista treeneistä. Gruusialaiset judokathan ovat tosi vahvoja ja he ovat menestyneet kilpailuissa hyvin. Ehkäpä minäkin jotain opin sieltä", Jussi Uotila kertoi suunnitelmistaan.
Oulun Judokerhon tämän vuoden Suomen mestari Virve Leinonen kamppaili kolmen muun judokan kanssa 78-kiloisissa. Oululainen hävisi ensin alta minuutissa Kiinan Yan Xulle. "Hän puristi minut väkisin maahan ja otti sidonnan perään. En ehtinyt matsiin mukaan ollenkaan", Virve kommentoi.
Toisessa ottelussa hän oli jo voitossa kiinni. Oululainen heitti vastaheitolla Kanadan Marie-Lyse Dechampsin viiden pisteen arvoisesti ja sai vielä yhden kokankin ennen kuin kanadalainen heitti Leinosen puolen välin paikkeilla lonkkaheitolla tatamiin.
"Se matsi harmittaa vietävästi, kun voittokin oli jo tarjolla. Kolmannessa matsissa Itävallan Marianne Morawek oli erittäin ulottuva enkä saanut häntä millään kiinni. Mutta kolmesta tappiosta huolimatta olin erittäin iloinen että sain otella ensimmäistä kertaa oman painoisia vastaan ja peräti kolme kertaa. Palkinnon odottaminen olisi saattanut olla turhaa optimismiä, sillä yhden loukkaantumisen parannuttua on seurannut uusi vamma ja harjoittelu ei ole ollut täysipainoista. Nyt jään kuitenkin tänne leirille ja toivon ettei uusia loukkaantumisia tule", Virve Leinonen jatkoi.
__________________
Finnish Judo Open
Vantaa
Matti Tieksola
__________________