Antti Virta jälleen EM-kisoihin

Oulun Judokerhon 19-vuotias Antti Virta on tekemässä eräänlaista Suomen ennätystä. Hän matkustaa torstaina saman vuoden aikana jo neljänsiin arvokilpailuihin! Virran kohdalla asian tekee mahdolliseksi nuori ikä ja erinomainen taito.

Oululaislupaus voitti keväällä Joensuussa aikuisten Suomen mestaruuden ja sai paikan toukokuisiin Tampereella pidettyihin Euroopan mestaruuskilpailuihin. Vaikka EM-tatamilta voitot jäivätkin saavuttamatta, oli Antin ainoaksi jäänyt ottelu erinomainen. Hän ei antanut tuumaakaan periksi ja taisteli armottomasti voitosta. Vielä tällä kertaa ottelu päättyi tappiollisesti.

Syyskuussa Virta oli Tallinnassa alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuissa mukana ja otti jo yhden voiton. Oululaisen ilmeestä kuulsi kuitenkin pieni pettymys, sillä voitontahtoinen nuorukainen tuli hakemaan jotain suurempaa.

Lokakuussa oli vuorossa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut Santo Domingossa Dominikaanisessa tasavallassa. Mitalin metsästys kolahti puihin jo ensimmäisessä ottelussa. Virta palasi kotimaahan nöyränä, mutta entistä nälkäisempänä. Reilun viikon takaiset Finnish Judo Openin ottelut olivat yhtä Virran juhlaa. Neljässä käymässään ottelussa hän ei aikaillut yhdessäkään paria minuuttia enempää.

”Tekniikat olivat aika yksipuolisia, mutta voitto oli pääasia. Takataskussa on muitakin heittoja, mutta ne eivät olleet vielä iskukunnossa. Jos kolmessa aikaisemmassa arvokilpailussa ei ole mitalia tullutkaan, niin nyt viimeistään se tulee”, Antti Virta lupasi FJO:n voiton jälkeen.

Suomessa on spekuloitu paljon Virran painoluokkaa. Normaalisti hän ottelee alle 73-kiloisissa, mutta elokuussa kävi kokeilemassa kerran 81-kiloisissa.

”FJO:iin sain helposti liiat kilot pois. Päivää ennen matseja minulla oli vielä kolme kiloa ylipainoa, mutta pudotus ei ollut vaikea. Myöskään voimat eivät painonpudotuksesta kärsineet, sillä jaksoin omasta mielestä painaa hyvin joka ottelussa. Ensi vuonna kuitenkin pitää miettiä, missä painoluokassa kilpailen kevätkaudella”, Antti Virta mietti.

Virta matkaa muun Suomen joukkueen mukana junalla torstaina Moskovaan. Virran ottelut 73-kiloisissa käydään lauantaina. (MT)

Suomen joukkue:

-60: Antti Rintamäki Nummelan Judo
-66: Niko-Tapio Niemelä Joutsan Tarmo
-73: Antti Virta Oulun Judokerho
-57: Niina Koivumäki Tampereen Judo
-63: Johanna Ylinen Hollolan Holjutai
-70: Sanna Laitinen Lahden Judoseura

valmentajat: Jukka-Pekka Metsola ja Seppo Aaltonen
tuomarit: Matti Tieksola ja Mika Korpelainen

 

Oulun Judokerhon Antti Virta ottelee lauantaina EM-mitaleista