Kaverit töihin

Kuvia

Viimeistään nyt, vaikka omaa uraakin on takana kv. tatameilla yli 20 vuotta, selvisi että omalla työllä matolla ei ole paljon merkitystä. Dirikat antoivat finaalipaikat ensimmäisenä päivänä kaikille yhdeksälle italialaiselle ja molemmille tsekeille sekä muutaman hajapaikan muiden maiden tuomareille. Kahtena ekapäivänä tuomitsin erinomaiselle fiilingillä eikä yhtään korjausta eikä herätystä tullut. Myöskään dirikat eivät puuttuneet kertaakaan toimintaani, mutta paikkaa finaaleihin ei herunut.

Toisen kisapäivän iltafinaaleissa sain armon päästä mukaan. Ensimmäiset tuomioni jouduin muuttamaan lauantaina ja kas kummaa olin mukana aamu- ja iltapäivän finaaleissa kulmassa.

Sunnuntain joukkueotteluihin oli jo aamulla selvää, ettei kaikille ole töitä. Vain yksitoista viisimiehistä joukkuetta ilmoittautui mukaan ja olin yhtenä kolmesta tuomarista Ukrainan ja Ranskan välisessä ottelussa. Omassa matsissa valkoinen heitti sinisen, mutta ote pääsi irti ilmalennon aikana enkä heltynyt pistesuorituksiin. Kulmat kuitenkin tarjosivat toinen waza-aria ja toinen yukoa ja näin yuko tauluun.

Päivä oli ohi jo kolmen tunnin jälkeen. Kävely rannalla todisti että hulluja on muuallakin kuin Suomessa. Joukko venäläisiä judokoita oli käynyt uimassa kylmässä Adrianmeressä ja oleili juomia nauttien muuten lähes typötyhjällä usean kilometrin mittaisella hiekkarannalla. Seuraavassa on kaikki omat tuomaroinnit ja mitä niissä tapahtui. (R = referee, J = judge)